Teknologia on kehittynyt viime vuosikymmenien aikana huimin harppauksin ja se on muuttanut ihmisten työn ja vapaa-ajan. Voidaankin sanoa, että teknologian kehittymien on ollut yksi keskeisimmistä, ellei keskeisin viime vuosikymmeniä määrittänyt tekijä. Teknologian kehitys näkyy myös ihmisten kotitalouksissa high-tech -tuotteiden muodossa. Tässä artikkelissa luodaan katsaus esimerkkeihin näistä laitteista.
Teknologian tarjoamat mahdollisuudet
Alkuun on kuitenkin hyvä luoda katsaus kehitykseen, joka on mahdollistanut tämän kaiken. Voitaneen sanoa, että isoin muutos on tapahtunut viimeisten parin tai kolmenkymmenen vuoden aikana. 1990-luvulla alkoivat yleistyä GSM-puhelimet, jotka kehittyivät hiljalleen älypuhelimiksi. Nykyään näemme älypuhelimia melkeinpä kaikkialla ympärillämme, kun liikumme kaupungilla tai matkaamme junilla tai busseilla. Internetyhteydet ovat myös kehittyneet valtavasti niin nopeuden kuin kattavuudenkin kannalta. Kehittyneen netin avulla olemme voineet hoitaa niin työasioita kuin vapaa-ajan huvituksiakin älypuhelimillamme. Me kuuntelemme älypuhelimen avulla musiikkia, katsomme elokuvia ja maksamme laskuja verkkopankissa. Älypuhelinten kehittymisen myötä jokaisella sellaisen omistajalla on ollut käytännössä myös pelikone taskussaan. Pelaamisen pariin onkin tullut ihmisiä, jotka eivät aiemmin ole pelanneet esimerkiksi konsolilla tai tietokoneella. Nettikasinot, kuten nettikasino NetBet, tavoittavat myös ihmiset entistä paremmin uuden teknologian avustamana, joten pelaaminen ei rajoitu pelkästään tavallisiin mobiilipeleihin.
Teknologia mahdollistaa arjen helpottamisen
Hiljalleen teknologia tuli avuksi arjessa myös muunlaisten älylaitteiden muodossa. On tärkeä huomata, että älylaitteiden yleistymisen yksi keskeisistä edellytyksistä on ollut nopeiden nettiyhteyksien kehittyminen. Tämä johtuu siitä, että keskeinen osa uudenlaista high-tech-kotitekniikasta menee IoT -käsitteen alle. IoT tulee sanoista Internet of Things ja tunnetaan suomeksi esineiden internetinä. Ideana IoT on juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä: se tarkoittaa internetiin liitettyjä esineitä. Nämä esineet voivat olla vaikka mitä, aina kahvinkeittämisestä isoon autoon. Periaatteessa melkeinpä mistä tahansa esineestä voi muokata IoT -esineen, joten mahdollisuuksia on paljon. IoT -esineet pystyvät lähettämään ja vastaanottamaan tietoa netin välityksellä ja IoT -esineitä on mahdollista ohjata internetin välityksellä. Esimerkiksi voidaan kuvitella, että mökille syksyllä tai keväällä suuntaava voi laittaa mökillä olevan ilmalämpöpumpun päälle internetin välityksellä. Pumpun voi laittaa lämmittämään mökin haluttuun lämpötilaan ja kun omistaja saapuu mökille, on mökki halutussa lämpötilassa ja kosteus poissa. IoT:n alle menevät myös eri sensorit, jotka mittaavat mm. kosteutta tai ilman puhtautta. Ilman puhtauden tarkkailu on enemmän kaupunkien heiniä, mutta kosteutta valvova sensori on ihanteellinen juuri, vaikka mökille, tai asumattomalle talolle. Mikäli sisätilan kosteus nousee tietyn rajan yli, voisi sensori lähettää ilmoituksen omistajalle. Näin voidaan säästyä vesivahingoilta ja mittavilta korjauksilta.
Älykodin laitteita
Arkisempia kodin älykkäitä laitteita ovat mm. älyvalot. Ne ovatkin ehkä helpoimmin lähestyttävä osa älylaitteista. Lyhyesti selitettynä älyvaloissa on kyse valoista, joita voi ohjata napin painamisella tai sitten äänikomennolla. Älyvalojen avulla on mahdollista myös säästää sähkölaskussa, ja tämä lienee yksi tekijä, joka houkuttelee ihmisiä kokeilemaan älyvaloja. Toinen arkea suuresti helpottava laite on robotti-imuri, joka hoitaa imuroinnin asukkaan puolesta. Tämä on varmasti monelle erittäin tervetullut apu arjen askareisiin. Robotti-imurin avulla on mahdollista vapauttaa aikaa muihin hommiin ja se tekee siivoamisesta sekä asumisesta huomattavasti sujuvampaa. Toinen arkea suuresti helpottava älykäs laite on robottiruohonleikkuri, sillä se vapauttaa talon omistajan ruohonleikkaamisesta ja pitää ruohon tasaisen siistinä koko ajan.
Yhteenvetona voidaan todeta, että high-tech laitteiden suosiota selittää muutama tekijä: tekniikka on edennyt niin pitkälle, että laitteet toimivat hyvin. Toinen seikka on yksinkertaisesti se, että ne helpottavat arkea ja tekevät asumisesta sujuvampaa. Lisäksi esimerkiksi robotti-imurin saa parhaimmillaan suhteellisen edullisesti, joten kynnys niiden kokeiluun on madaltunut.